City & Archipelago News 19.10.2004:

> "Multimediakonsulttien laulut kertovat
> nykyajan työelämästä - kuten koodaajista,
> pätkätyöstä, tarkoituksettomista
> palavereista tai vieraantumisesta
> normaaliksi kutsutusta elämästä", näin
> lukee yhtyeen internet-sivuilla ja
> kuvaus ei voisi olla osuvampi.
>
> Turkulainen Multimediakonsultit
> julkaisi juuri toisen albuminsa.
> Yhtyeen jäsenet ovat aikaisemmin
> vaikuttaneet mm. Jyrki Kuri &
> Kommunistit, DDR Rhythm ja
> HC Andersen -yhtyeissä.
>
> Ote tuntuu tarkentuvan, mutta
> bändin maailmankuva puolestaan
> ahdistuvan entisestään. Useammassakin
> kappaleessa on angstista hitti-
> potentiaalia, jota laulaja Lundgrenin
> lakonisen aggressiivinen tulkinta
> ainoastaan lisää. Musiikillisesti
> bändi kahlaa jossain punk rockin,
> brittipopin ja Kauko Röyhkän
> välimaastossa.
>
> Sävellykset toimivat muutamaa
> ylinaiivia ideaa lukuunottamatta
> ja soitto kulkee moitteettomasti,
> välillä jopa toivoisi pientä epä-
> tarkkuuttakin löytyvän.
>
> Sanoitukset ovat täynnä muutaman
> rivin pituisia oivalluksia, joita
> huomaat lauleskelevasi kadulla
> tai kahvilassa.
>
> Muutama kappale nousee ylitse
> muiden: "Sinä olet syyllinen",
> "Omaa aikaa", "Pussikaljacobain"
> ja "Sähkösaunan savuhormi".
>
> Suomalainen pop-musiikki tarvitsee
> lisää Multimediakonsulttien kaltaista
> otetta. Vai täytyykö siitäkin tehdä
> taulukko?!
>
> JUSSI KUMMALA


Sulje ikkuna.