Aamulehden Valo-liite 25.6.2004:

> Palaverien pavarotit
>
> ”Tiedote lupaa: markkinat vauhdissa.
> Rahaa virtaa, turha tehdä duunia.
> Saahan tekstiviestillä kaikkea.
> Loput liitteenä sähköpostissa.
> Mutta Gordon ei ymmärrä
> Suuria Linjoja.
> Hän istuu nurkassa
> ja koodaa flashia.”
>
> It-työläinen Gordon oli ensimmäinen hahmo,
> jonka ongelmia turkulainen
> Multimediakonsultit-yhtye alkoi ratkoa
> musiikin avulla. Kaveriporukassa
> oli elänyt jo hetken ajatus
> punk-bändistä, jonka viesti olisi selvä:
> menkää töihin älkääkä velttoilko.
> Lisäksi sanoituksissa oli tarkoitus ylistää
> Nokian puhelimien
> elämänhallintaominaisuuksia.
>
> ”Aika pian huomasimme, että pelkäksi it-alan
> vitsiksi bändi ei jää. Pääsi käymään niin, että
> homma meni tosissaan naurattamiseksi”,
> Jarmo Lundgren, Multimediakonsulttien
> laulaja-kitaristi kertoo. Siviilissä Lundgren
> on konseptisuunnittelija, ja yhtyeestä löytyy
> myös lomakesuunnittelija ja mediainsinööri,
> kaikki 35 ikävuoden tietämillä.
>
> Toista levyään parhaillaan äänittävän
> orkesterin viesti on selvä: he laulavat
> niiden osa-aikaisten ja pätkätyöläisten
> puolesta, jotka joutuvat testaamaan
> käytännössä työelämän uudet teoriat
> ja organisaatiomallit. Kappaleiden aiheet
> nousevat työpisteiden sermien sisältä,
> turhista palavereista,
> uudelleenkouluttautumisesta ja mielekkyyden
> puutteesta.
>
> Multimediakonsultit herättää kappaleissaan
> paljon kysymyksiä, mutta onko yhtyeellä
> vastauksia? Mitä pitäisi tehdä?
>
> ”Osaksihan se lähtee ihmisistä. Meidän
> nöyrien luusereiden pitäisi sanoa joskus
> vastaan, ei nykyinen työkulttuuri ole
> mikään luonnonlaki. Ihmisten pitäisi
> ottaa vähän rennommin. Uskoisivat
> vaikka ufoihin, se on vähemmän vaarallista
> kuin työuskonto”, Lundgren sanoo.
>
> ”Ei meillä sen tarkempaa yhteiskunnallista
> ohjelmaa kyllä ole.”
>
> Lundgrenin mukaan kysymyksessä on
> enemmän sukupolvi- kuin
> elämänvaiheongelma.
>
> ”Ei näin ole aina ollut, eikä niin tarvitse olla.”
>
> Kohderyhmää Mulkkareilla luulisi riittävän.
> Ja ehkä juuri siksi orkka ei jäänyt
> yhden levyn vitsibändiksi. Osa-aikainen
> -kappaleen video ilmestyi juuri, ja
> syyskuussa on luvassa toisen
> pitkäsoiton julkaisu.
>
> ”Kesän tärkein keikka on varmaan
> Valkeakosken työväenmusiikkitapahtumassa,
> pätkätyöillassa.”
>
> Lopuksi täytyy muistuttaa, että
> Multimediakonsultit ei siis ole poliittinen
> orkesteri. Ainoastaan turkulainen.
>
> ”Niin, pahaa pelkään, että me ollaan
> kyllä just niin turkulaisia kuin tamperelaiset
> pelkäävät.”
>
> RIKU SIIVONEN


Sulje ikkuna.