Tiistai.
Istumme Penttisen kyydissä,
pilkkaamme elementtitaloja
kehyskunnissa.
Lounaaksi puujalkavitsejä,
Sonja taittelee origameja
lautasliinoista.
Kalentereitakin täytellään,
innostunuttakin näytellään
leuat kireinä.
Vessassa työpaikkatarjous
– puolittain vittuiltu kuiskaus –
ja mietin
siintävää, kuultavaa, hohtavaa
maisemaa, kaukana, muualla,
toisaalla, etäällä,
tavoittamattomana.
Torstai.
Kesken kehityskeskustelun
lopulta viimein päätän sen:
Norjaan.
Tai sitten kiertäisin maailmaa,
tai ehkä muutankin Loimaalle
kommuuniin.
Tai jos lähtisi Afrikkaan,
tai jonnekin saatanan
luostariin.
Kunhan pääsisi pois tästä
lasiteräshelvetistä
kohti
siintävää, kuultavaa, hohtavaa
maisemaa, kaukana, muualla,
toisaalla, etäällä,
tavoittamattomana.
Maanantai.
Helpdesk asentaa konetta.
En muista mitenkö monetta
päivää.
Samat Sonjat ja Penttiset,
samat vitsit ja vittuilut
täälläkin.
Tuntuu kuin kuuluisin jo kalustoon.
Olen varmaankin selkänoja
tai kenkälusikka.
Ei pitäisi koskaan uskoa:
Ei ole sellaista tarjousta.
Se on vain
siintävää, kuultavaa, hohtavaa
maisemaa, kaukana, muualla,
toisaalla, etäällä,
tavoittamattomana. |
